Alexander-tekniikka

Sirpa Tapaninen

Suoraan sivun sisältöön Suoraan päänavigaatioon

Alexander-tekniikka

Alexander-tekniikka on menetelmä, jonka avulla opimme havaitsemaan, mitä ylimääräistä ja turhaa teemme itsellemme niin, että tiedostamattamme vaikeutamme tai estämme itseämme tekemästä päivittäisiä askareitamme mahdollisimman kevyesti ja vaivattomasti.

Alexander-tekniikan avulla opimme myös lopettamaan kaiken tämän turhan, jolloin pystymme taas käyttämään kehomielellistä kokonaisuuttamme kevyesti ja tarkoituksenmukaisesti kuin kolmen ensimmäisen ikävuotemme aikana.

Alexander-tekniikkaa opetetaan yksityistunneilla ja kursseilla. Opettaja ohjailee oppilaan olemista ja liikkumista kevyesti käsillään näyttäen, milloin oppilas lähtee lyhentämään niskaansa ja siten koko kehollista ja mielellistä kokonaisuuttaan. Tunneilla ja kursseilla opettaja antaa oppilaalle kerta toisensa jälkeen kokemuksen siitä, millaista oleminen ja liikkuminen voisi olla, jos niskan lyhentämisen sijasta jättäisimmekin sen ja itsemme rauhaan. Saatuaan tarpeeksi monta tällaista kokemusta oppilas kykenee itse havaitsemaan, mistä epätarkoituksenmukainen kehonkäyttö alkaa ja miten sen voi lopettaa.

Alexander-tekniikka perustuu länsimaiseen fysiologiaan ja anatomiaan. Jokaisen selkärankaisen nisäkkään hermojärjestelmä toimii samalla tavoin. Ärsykettä – esimerkiksi sitä, että joku huutaa nimesi – seuraa sekunnin murto-osan pysähtyminen, inhibitio. Tämän sekunnin murto-osan aikana hermojärjestelmämme menee koordinoituun, koherenttiin tilaan, josta käsin mikä tahansa reaktio on mahdollisimman tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas.

Alexander-tekniikan avulla me vahvistamme ja opimme hyödyntämään tätä hermojärjestelmämme luontaista inhibitiotoimintaa. Tällöin emme ole enää niin alttiita säntäilemään ympäriinsä kaikkien elämän eteemme heittämien ärsykkeiden perässä.

Miten alexander-tekniikka vaikuttaa?

Yleisin kokemus Alexander-tekniikan oppitunnin jälkeen on helpotus sekä tunne siitä, että liikkuminen on kevyttä ja vaivatonta. Keuhkoilla on tilaa hengittää ja ääni kulkee. Monilla oppilailla puhe- ja lauluääni muuttuvat oppitunnin aikana hengityksen laajentuessa. Sellaiset kivut ja liikkumisvaikeudet, jotka ovat aiheutuneet välittömästi tai välillisesti tavastamme käyttää kehoamme, helpottuvat.

Kehomielellisen kokonaisuutemme inhibitiotoiminnan vahvistuessa emme enää säntäile päättömästi kaikkien vastaantulevien ärsykkeiden perässä reagoimassa niihin jokaiseen. Opimme hiljalleen valitsemaan, mihin kannattaa reagoida ja miten. Useamman oppitunnin otettuaan oppilaat kuvailevat mielialansa muuttuneen rauhallisemmaksi ja keskittymiskykynsä parantuneen.

Alexander-tekniikka ja urheilu

Yleinen sivutuote Alexander-tekniikasta urheilijoille on tasapainon parantuminen. Kun emme enää häiritse luontaisia pystymekanismejamme, olemme helpommin yhteistyössä maapallon vetovoiman kanssa. Tästä tyypillisiä hyötyjä ovat tasapainon parantuminen vaikkapa rinteessä, hevosen selässä, tanssiessa tai pallopeleissä.

Alexander-tekniikkaa voi käyttää pelon hyväksymiseen tai voittamiseen. Tyypillisesti pelottavia urheilulajeja ovat ratsastus, jossa pelon kohteena voi olla iso eläin tai korkea paikka satulassa. Laskettelun harrastajat kokevat usein jyrkät rinteet pelottavina. Alexander-tekniikan avulla pelon voi hyväksyä helpommin, mutta työskentelemme myös lieventääksemme jokaiselle selkärankaiselle yhteistä pelkoreaktiota, jossa niska jännittyy, hartiat kohoavat ja selkä lyhenee. Oppiessamme käyttämään Alexander-tekniikkaa näiden pelon fyysisten ilmenemismuotojen lieventämiseen itse pelon tunnekin lievenee.

Alexander-tekniikkaa voisi luonnehtia eräänlaiseksi kustannustehokkuusmenetelmäksi. F.M. Alexander totesi, että soveltaessamme Alexander-tekniikkaa kehonkäyttöömme voimme saavuttaa enemmän tuloksia vähemmällä ponnistuksella. Aikuisen ihmisen kehonkäytölle on tyypillistä hirmuinen yrittäminen ja tahdonalaisten lihasten liikakäyttö tilanteissa, joissa urheilusuoritus vaatisi loppujen lopuksi enemmän teknistä osaamista ja vähemmän lihasvoimaa. Alexander-tekniikan avulla urheilijat oppivat käyttämään itseään säästeliäämmin.

Niille urheilijoille, jotka kommunikoivat eläinten kanssa, tekniikan inhibitio tarjoaa työkalun ottaa parempi kontakti eläimeen. Ratsastajat kuvailevat istuntansa syventyneen, ohjastuntumansa herkistyneen ja ratsastuksesta johtuvien lihaskipujen lieventyneen Alexander-tekniikan tuloksena.

Muusikot ja Alexander-tekniikka

Alexander-tekniikkaa käyttävät paljon elämänsä helpottamiseksi niin klassiset kuin modernit muusikot. Yleinen syy muusikoilla tulla Alexander-tekniikan tunneille ovat jatkuvat niska-hartiakivut ja päänsärky. Tunneilla muusikot oppivat nopeasti havaitsemaan, kuinka paljon ylimääräistä työtä he tekevät kannatellakseen instrumenttejaan ja soittaakseen: he reagoivat soittamiseen lyhentävämällä niskaansa ja vetämällä päätään taakse ja alas suhteessa selkärankaansa. Näin tehdessään heidän selkänsä kutistuvat, jolloin hengitys ja sisäelimet toimivat tilanahtaudessa vajaateholla. Vapautettuaan niskansa muusikot huomaavat kykenevänsä soittamaan ilman kipuja ja särkyjä sekä paljon vähemmällä ponnistuksella.

Monien yllätykseksi instrumentin ääni muuttuu Alexander-työn tuloksena syvemmäksi ja soinnukkaammaksi. Tämä johtuu siitä, että soittaja on ensisijainen instrumentti, jota tulee osata “soittaa oikein”. Muusikot lakkaavat Alexander-tekniikan myötä puristamasta instrumenttejaan, kouristelemasta kämmeniään, jännittämästä ranteitaan sekä suhtautumasta instrumenttiinsa kuin todellista huomattavasti painavampaan kapistukseen. Orkesterista tunnistaa Alexande-tekniikan tunteja ottaneet muusikot, koska he kannattelevat soittimiaan hyvin kevyen näköisesti.

Alexander-tekniikan inhibitiotoiminta auttaa yhdessä soittavia muusikoita ajoituksessa ja yhteen soitossa. Muusikot kuvailevat yhteisen inhibition tuottavan tilan, jossa voi aistia herkästi, milloin toinen aloittaa ja mikä on tempo.

Alexander-tekniikan suhde terapioihin ja ja lääketieteeseen

Vaikka Alexander-tekniikka usein tuntuu oppimistilanteessa hyvin terapeuttiselta, se ei pyri kilpailemaan erilaisten terapiamuotojen tai lääketieteen kanssa eikä korvaamaan niitä. Kuka tahansa voi hyötyä ryhti- ja tasapainomekanismien sekä inhibition paremmasta toiminnasta, mutta akuutteihin sairaustiloihin tai terapian tarpeeseen sitä ei voi käyttää. Moniin terapioihin Alexander-tekniikalla on yhteistyösuhde. Esimerkiksi nikamalukkojen avaamiseen tarvitaan fysioterapeutti tai osteopaatti, mutta Alexander-tekniikan opettaja voi opettaa hoidetun potilaan käyttämään itseään siten, etteivät nikamat lukitu enää niin helposti.

Lokakuussa 2008 julkaistun englantilaistutkimuksen mukaan fysioterapian ja Alexander-tekniikan yhdistelmä oli tehokas kroonisista selkäkivuista kärsivillä potilaille. Tutkimuksessa verrattiin tätä vaihtoehtoa pelkkään fysioterapeuttiseen hoitoon ja pelkkiin Alexander-tekniikan tunteihin. Englanninkielinen tiivistelmä tutkimuksesta löytyy osoitteesta bmj.

Alexander-tekniikan historiaa

Alexander-tekniikan kehitti australialainen näyttelijä Frederick Matthias Alexander (1869-1955). Alexander oli lausuja, jonka ominta aluetta olivat Shakespearen monologeina lausutut tekstit. Nuorena miehenä hän kehitti itselleen äänenkäytön ongelman. Puhuessaan normaalisti arjessa hänen äänensä toimi ongelmitta, mutta aina näyttämöllä ääni kävi käheäksi, Alexander kävi hengästyneeksi ja joutui haukkomaan henkeään pystyäkseen puhumaan. Lopulta ääni usein petti kokonaan. Alexander haki apua terapeuteilta ja lääkäreiltä, mutta paras neuvo, jonka hän sai, oli ”lepuuta ääntäsi”. Tämä auttoikin, mutta vain kunnes Alexander nousi uudestaan lavalle, jolloin ongelmat toistuivat.

Alexander kyllästyi ammattilaisiin, joista ei tuntunut olevan hänelle mitään hyötyä. Hän alkoi itse tutkia, miksi hänen äänensä pettää. Hän oletti, että koska ääni menee vain näyttämöllä, hänen täytyy itse tehdä itselleen näyttämöllä jotain, joka aiheuttaa äänen menemisen. Hän ympäröi itsensä peileillä voidakseen havainnoida liikkumistaan joka puolelta. Ensin hän kokeili normaalia puhumista katselleen itseään peileistä. Tällöin hän ei havainnut mitään erityistä. Sen sijaan kun hän alkoi lukea Shakespearen tekstiä, hän havaitsi lyhentävänsä niskaansa, vetävänsä päätään taakse ja alas suhteessa selkärankaan, röyhistävänsä rintaansa, vetävänsä lapojaan yhteen ja haukkaavansa henkeään aina ennen lauseen aloittamista. Alexander oivalsi tämän kaiken olevan sitä, mitä tehdessään hän itse estää ääntään toimimasta lausuntatilanteissa.

Seurasi pitkä ajan jakso, jonka aikana Alexander työskenteli peilien keskellä havainnoiden liikkumistaan ja kehonkäyttöään. Tänä aikana hän havaitsi, ettei auttanut tuoda päätä takaisin selän päälle, koska tällöin itse ongelma eli niskan lihasten lyhentäminen ei ratkennut. Alexanderille ei havaintojensa ja kokeidensa perusteella jäänyt mitään muuta mahdollisuutta kuin jättää päänsä ja niskansa kokonaan rauhaan ja olla tekemättä mitään. Alexander havaitsi tutkiskelussaan, että ihmisillä on kehoissaan automaattiset asentoja ja tasapainoa ylläpitävät mekanismit, jotka toimivat vain, jos jätämme itsemme rauhaan emmekä tee mitään. Näin Alexander oppi vähitellen sallimaan omien ryhtimekanismiensa löytää pääälleen oikea sijainti, jolloin myös hänen äänenkäytön ongelmansa lieventyivät ja hävisivät vähitellen kokonaan.

Alexander muutti 1900-luvun alussa Tasmaniasta Sydneyn kautta vähitellen Lontooseen, missä hän opetti Alexander-tekniikkaa ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen saakka. Sodan puhjettua hän muutti New Yorkiin, jossa hän jatkoi opettamista. Maailmansotien välillä hän asui ja opetti sekä Lontoossa että New Yorkissa. Hänellä oli useita nimekkäitä aikalaisia kannattajia, muiden muassa nicholas Timbergen, Aldous Huxley, Georg Bernard Shaw ja John Dewey. Näistä viime mainittu kirjoitti esipuheen Alexanderin toiseen julkaistuun kirjaan Consructive Conscious Control Of the Individual (1923). Alexander aloitti Alexander-tekniikan opettajien kouluttamisen vuonna 1930.

Tekniikka levisi vähitellen Englannista ja Yhdysvalloista Eurooppaan ja Etelä-Afrikkaan sekä myöhemmin maailmanlaajuisesti. Suomeen tekniikan toi 1980-luvulla Cornwallilainen Dick Gilbert (1935-2008), joka asui ja opetti Suomessa vuosina 1990-1999. Vuonna 2009 maassamme on 24 Alexander-tekniikan opettajaa.

Katso myös Alexander-tekniikka-artikkelit